lauantai 17. tammikuuta 2015

Liikuntalauantai salolaiseen tapaan

Rakastan vapaapäiviä - kukapa ei? Tällä hetkellä koulu ja työt vievät arkipäivistäni suurimman osan, eikä treenaamiseenkaan tahdo riittää kunnolla aikaa. Varsinaista pelkkään treenaamiseen keskittyvää urheilupäivää on vaikeaa pitää keskellä viikkoa, kun jossain välissä päivää on pakko käydä yliopistolla tai töissä. Yksikin luento voi pilata urheilupäivän.




Treenaan kuitenkin kaikkein mieluiten rauhassa ja pitkään, ilman kiireitä. Tämä onnistuu tavallisesti vain viikonloppuisin. Täksi viikonlopuksi tulin käymään kotiseuduillani Salossa ja pidin tänään jo perinteeksi muodostuneen viikonlopun urheilupäivän.

Aloitin päiväni 45 minuutin PK-lenkillä Salon keskustan tuntumassa. Asumme täällä Salossa metsäalueella mäen päällä, joten kotiseudullani vallitsee usein talvisin todellinen ikuinen talvi - niin taas tälläkin kertaa. Kotitieni oli umpijäässä ja varsinainen luistinrata, mutta keskustan jalkakäytävät täysin sulat ja erinomaisessa juoksukunnossa. Juoksusääkin oli tosi kiva - tyyni ja muutaman asteen plussalla :)

Kivan PK-lenkin jälkeen tein kuuden vedon mäkitreenin: siis kuusi kertaa jyrkähkö 70 m mäki ylös ja palautellen alas. Tästä hölköttelin kevyesti palautellen Salon uimahallille, jossa treenipäiväni jatkui.





Salon uimahalli remontoitiin kauttaaltaan muistaakseni n. 7 vuotta sitten. Uuden uimahallin yhteydestä löytyy myös laadukas peruskuntosali ja tarjolla hieronta- ja jumppapalveluja. Itsessään sauna- ja suihkutilat ovat siistit ja tilavat, ja allasosasto sopivan kokoinen: kaksi matkauintiallasta vesijuoksuratoineen, lasten allas, kaksi terapia-allasta, avantoallas, liukumäki, hyppytornit... Kaikki tarvittava siis! Salossa käydessäni teen usein uimahallivisiitin, sillä pk-seudulla en ole vielä "uskaltautunut" kokeilemaan paikallisia uimahalleja. Olen kai vähän kaavoihin kangistunut, mutta miksi vaihtaa jotain tuttua ja turvallista - etenkin kun siihen on tosi tyytyväinen!





Uudenkarheaan uimahalliin pääsee opiskelijahintaan vain 2,70 eurolla. Viikonloppuisin uimahallireissu on monen muunkin salolaisen mielessä, joten ihan yksinään ei ainakaan tarvitse treenata! Tänään salilla oli kuitenkin silleen sopivasti porukkaa, ei liikaa. Uimahallin kuntosali on siisti, uusi, ainakin itselleni juuri sopivan kokoinen ja sisältää kaikki peruslaitteet ja -puitteet. Iso plussa on juoksumaton ja kuntopyörien eteen ripustettu televisio ;)






Salilla vedin vajaan tunnin perustreenin laitteilla. Tänään tuntui hyvältä jatkaa lenkin reipasta menoa, joten tein tavallista lyhyemmin ja kovatempoisemman treenin salilla.

Salilta siirryin uimatilojen puolelle. Yleensä uin ja vesijuoksen yhteensä 40-60 minuuttia, mutta tänään päätin uimarataruuhkan takia vetää vain 20 minuutin vesijuoksutreenin: senkin tosin reippaalla tahdilla. Ja olihan sitä jo treenattukin tarpeeksi ennen tätä ;)





Terapia-allas, kuuma sauna, pitkä suihku: täydellinen lopetus lauantain uimahallireissulle! Illalla kävin vielä tunnin kävelylenkillä Annin kanssa, söin hyvin ja ostin ison kasan irtokarkkeja (viikon karkkipäivä ;)), jotka nautin venytellen leffan ääressä. Ai että millainen lauantai! Toimintaa aamusta iltaan: sopivassa suhteessa kunnon treeniä, rentoutumista, kavereita ja herkkuja. Näitä päiviä lisää kiitos! :)

2 kommenttia:

  1. Sun lauantai kuulostaa ihan täydelliseltä! :) Munkin on tullut jonkin verran käytyä tuolla Salon uimahallissa silloin kun asuin vielä kauempana porukoista ja tulin Halikkoon viettämään viikonloppuja.. Nyt Turussa asuessa vietän harvemmin (tai en koskaan) viikonloppuja siellä ja myös uimahallissa käynnit ovat loppuneet. Se on kyllä kiva paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, kiva kuulla! Oon samaa mieltä, ehdottomasti yks Salon ylpeyksistä mun mielestä! Ymmärrän kyllä, ettei Turusta varmaan ihan niin helposti tuu Salon uimahalliin lähdettyä :) Hyvää alkavaa viikkoa sulle!

      Poista