Juoksuvuosi 2014 pähkinänkuoressa

Nyt on sitten vuosi 2014 takana ja millainen vuosi se olikaan!!! Itselläni ainakin se oli elämäni ylivoimaisesti hienoin vuosi, joka piti sisällään esimerkiksi vaihto-opiskelua toisella puolella maailmaa ja monia suuria elämäntapahtumia. Ennen kaikkea se oli juoksuvuosi täynnä ylä- ja alamäkiä. Ajattelin monien muiden tapaan kirjoittaa pienen yhteenvedon kuluneesta treenivuodesta.

Alkuvuodesta otin vielä aika iisisti ja juoksin lähinnä kevyitä lenkkejä. Edellinen vuosi oli sisältänyt lyhyempiä matkoja ja puolikkaaseen treenaamista - vuonna 2014 haaveissa oli elämän eka maratoni ja sitä silmällä pitäen oli tarkoituksena ruveta pidentämään lenkkejä ja juoksemaan vähän edellisiä vuosia enemmän. Leuto talvi oli juoksun kannalta hyvä, ja aloinkin pidentää lenkkejä heti tammi-helmikuussa. Maaliskuun alussa päätin ryhtyä todella tuumasta toimeen, lueskella vähän maratontreenaamisesta, ilmoittautua Köpiksen maratonille ja laatia itselleni treeniohjelman. Samalla pistin pystyyn tämän blogin seuratakseni edistymistäni ja saadakseni motivaatiota muilta juoksun ystäviltä. Aloitin treeniohjelmani motivoituneena ja innostuneena, mutta riemua ei riittänytkään kauaa.

Juoksijan polvi pilasi kevään juoksutreenit

Heti ekan treeniviikon lopussa vasemman polveni ulkosivussa tuntui viiltävä kipu, joka ei lähtenytkään pois parin päivän levon aikana. Nopeasti selvisi, että kyseessä oli juoksijan polvi - erittäin inhottava rasitusvamma, joka usein piinaa aloittelevia juoksijoita (voit lukea polvivammastani lisää täältä). Ainakin näin jälkeenpäin ajatellen syykin tuohon rasitusvammaan oli kohdallani selvä: innostuin liikaa treenaamisesta, yliarvioin itseni, nostin juoksumäärääni liian nopeasti ja olin varomaton. En kiinnittänyt lainkaan huomiota kehonhuoltoon: en venytellyt tai käynyt hierojalla. En kiinnittänyt huomiota varusteisiin: vanhat lenkkarini olivat jo aikansa eläneet, vaimennuksensa menettäneet eivätkä enää juoksukelpoiset. En kuunnellut kroppaani. Ajattelin, että juoksu on yksinkertainen laji: sen kun juokset. Noista ajoista olen kyllä oppinut ihan hirveästi ja osaan nykyään kuunnella kehoani ja pitää siitä parempaa huolta.

Aika toki kultaa muistot, sillä nyt voin sanoa olevani jopa kiitollinen noista kuudesta viikosta, joiden aikana en pystynyt juoksemaan juuri lainkaan. Jouduin etsimään juoksun korvaavia lajeja ja antamaan kropalleni lepoa, jota se todellakin tarvitsi. Opin noiden viikkojen aikana suunnattomasti omasta treenaamisestani ja terveydestäni. Opin arvostamaan tervettä kroppaa ja toimivia jalkoja. Mutta keväällä en tietenkään ollut samaa mieltä. Monet aurinkoiset kevätpäivät menivät itku silmässä kiukkuisena lenkkeilijöitä tuijotellessa. Rupesin toden teolla vihaamaan pyörääni. Ketutus oli suuri ja tajusin, kuinka paljon rakastan juoksemista.

Vaikeuksien kautta voittoon!

Pitkäjänteisen ja turhauttavan kuuden viikon korvaavan treenijakson jälkeen polvi sitten lopulta parani - aivan yllättäen ja juuri sopivasti pari viikkoa ennen maratonia. Juokseminen sen jälkeen tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä. Parinkymmenen kilsan lenkit menivät hujauksessa ja hymy huulilla. Ikinä en ole kyllä juoksemisesta nauttinut niin paljon! Juoksutauon aikana pistin asioita tärkeysjärjestykseen ja asetin maratontavoitteekseni selvitä maaliin asti - ajasta viis. Halusin myös nauttia ekasta maratonistani enkä juosta sitä verenmaku suussa. Hienostihan se menikin: ajaksi 3:58:43 ja koko juoksu tuntui mahtavalta :) (Elämäni ekasta maratonista voit lukea lisää täältä)

Maratonin jälkeen juoksussani tapahtui taas pieni notkahdus, kun vauhdit tuntuivat tippuvan ja jalka painoi. Motivaationi oli hukassa - osaksi varmaankin juuri maratonin takia. Ei ollut enää tavoitetta, johon tähdätä, ja kropan kesti palautua maratonista yllättävän pitkään. Herkuttelin liikaa eikä juoksu vain yksinkertaisesti kulkenut. Juoksin kyllä aika paljon, mutta lenkit olivat tehottomia ja pakkopullaa.

Sitten tulikin jo heinäkuu ja aika lähteä Australiaan. Olin päättänyt jatkaa aktiivista juoksua Ausseissa, tavoitteenani juosta siellä myös maratoni. Kesäkuu meni uuteen kotikaupunkiini Launcestoniin ja sen lenkkipolkuihin tutustuessa. Jetlagin ja opiskelijatapahtumien takia kesäkuun juoksut jäivät vähäisiksi, mutta asetuttuani aloilleni ja arjen lähdettyä pyörimään aloitin myös kovan treenaamisen. Laadin elokuun alussa kymmenen viikon treeniohjelman, jolla treenasin Melbournen maratoniin. Treenaaminen sujui pääasiassa hyvin. Tämän treeniohjelman aikana opin henkisen puolen ja levon merkityksen. Jos joka kerta kisoihin treenatessa opin näin paljon asioita, niin kehitykseni tulee ensi vuonna olemaan huikea ;)

Treenasin Melbournen maratonia varten todella kovin. Lenkkisäät Tasmaniassa olivat optimaaliset ja motivaatio kohdallaan. Muutamien vastoin-, mutta pääasiassa myötäkäymisten päätteeksi taitoin lokakuussa 42,2 km ajassa, josta en osannut ikinä haaveillakaan: 3:36:24! Kisa ei todellakaan ollut helppo, vaan juoksu tuntui loppua kohden aina vaan tuskaisemmalta ja maaliin selviäminen oli tahtojen taistelun tulosta. Seuraavia kisoja ajatellen osaan ainakin kiinnittää paremmin huomiota vauhdinjakoon ja tankkaukseen kisan aikana. (Kisaraportti Melbournen maratonista löytyy tämän linkin takaa!)

Huikean elämäni tokan maratonin jälkeen juoksemiseni vähenivät taas reippaasti – sama ilmiö kuin keväällä. Lokakuun lopussa kävin viikon lomalla Fidzillä ja valmistauduin lopputentteihin yliopistossa. Tämän jälkeen aloitin reissaamisen ensin ympäri Tasmaniaa, sitten Uudessa-Seelannissa, Australian mantereella ja Thaimaassa. Kun on jatkuvasti liikkeellä rinkka selässä, ei systemaattiselle treenaamiselle yksinkertaisesti löydy enää aikaa eikä paikkaa. Kävin marras-joulukuussa kyllä kevyillä lenkeillä siellä täällä, mutta kunnon treenaaminen jäi kokonaan väliin. Nyt on tullut herkuteltua ja kerättyä kiloja kilometrien sijaan – on ihanaa aloittaa pian taas kova treeni :)



Siinä siis juoksuvuoteni pähkinänkuoressa. Merkkaan kaikki treenini Heiaheia-palveluun, josta pystyn kätevästi katsomaan yhteenvedon vuoden 2014 treeneistä. Tässä vähän statistiikkaa:

Vuoden treenit. Muita lajeja merkkailen vähän miten sattuu, mutta juoksutreenit tarkasti. Australian reissulta tämän vuoden tilastoihin tuli myös vähän eksoottisempia lajeja!

Kaikkia treenejä tarkasteltaessa huomaa esimerkiksi, että polvivamman aikana tuli treenattua melko paljon, vaikkei juoksemaan päästykään. Korvaavien treenien määrä oli siis huomattava!

Kaikki juoksutreenini (lenkit, polkujuoksut ja mäkijuoksut) yhteenlaskettuna

Tässä juoksumäärät viikoittain

Jos nyt vähän analysoi noita tilastoja, niin vuonna 2014 tuli taitettua yhteensä jopa 2011 km juosten!!!! Huikea määrä, vaikka sen itse sanonkin - etenkin, kun ottaa huomioon juoksijan polven aiheuttaman kuuden viikon juoksutauon. Se toi juoksutilastoihin ison loven, mutta muuten on tullut juostua vähintäänkin yksi lenkki viikkoa kohden. Keskimäärin vajaat 39 km viikossa ja n. 5,5 km päivässä. Näillä juoksumäärillä ei tosin sinänsä ole mitään väliä, mutta onhan se aika hauskaa ajatella: tuli sitten juostua kymmenen kertaa Salo-Helsinki-väli edestakaisin - tai sitten kerran Salosta Lappiin ja takaisin. Hurjaltahan se tuntuu :) Ja tavallaan motivoi vaan juoksemaan lisää!

Tilastoista huomaa myös, että tokan maratonini jälkeen on myös käynyt pikku notkahdus juoksumäärissä. Eipä kuitenkaan hätiä mitiä - pian alkaa taas treeni, kuten sanoinkin. Parin kuukauden kevyempi jakso on tehnyt ehdottomasti hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt tuntuu, että motivaatio on jälleen korkealla ja energiavarastot täynnä.

Kuten jo sanoin, olen oppinut vuodesta 2014 ihan älyttömästi. Tärkeimmät oppini liittyvät ehdottomasti oman kropan kuuntelemiseen ja juoksemisen henkiseen puoleen. Juoksemisesta pitää nauttia ja kroppaa pitää huoltaa!! Terveet jalat ja henkinen hyvinvointi eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kropan lisäksi myös mieli tarvitsee lepoa. Aina ei kannata lähteä väkisin hampaat irvessä lenkille, jos ei huvita. Pahimmassa tapauksessa menettää rakkautensa juoksua kohtaan, kun se alkaa tuntua pakkopullalta. (Juoksun henkisestä puolesta olen kirjoitellut enemmän mm. tässä ja tässä postauksessa)

Ensi vuonna toivon juoksevani enemmän kisoja ja stressata niistä vähemmän. Aina ei tarvitse juosta ennätystään. Ihailen asennetta, joka monilla muilla juoksubloggaajilla on: kisaan voi ilmoittautua myös hetken mielijohteesta ilman sen kummempaa valmistautumista ja juosta päivän kunnon mukaan, nautiskellen. Sen lisäksi voi sitten päättää erikseen kisat, joissa lähtee tavoittelemaan esimerkiksi oman ennätyksen rikkomista.

Suuret kiitokset kaikille, joiden kanssa olen saanut vaihtaa ajatuksiani juoksemisesta. On niin kiva lukea muiden kokemuksia ja vinkkejä: ne tuovat lisämotivaatiota ja pistävät miettimään treenaamisen lisäksi hyvinvoinnin perusasioita. Vuosi 2014 opetti, ettei juokseminen todellakaan ole yksinkertainen laji vaan siitä oppii aina uutta. Toivottavasti tästä vuodesta tulee vielä viime vuottakin huikeampi juoksuvuosi! Hyvää alkavaa vuotta 2015 kaikille! :)