Pallopelejä ja mutajuoksua

Kuluneella viikolla en ole ehtinyt keskittymään juoksemiseen enkä bloggaamiseen aikaisempien treeniviikkojen tapaan. On ollut paljon kouluhommia ja tapahtumia. Yleensä viikonloppuna vedän kovan tai pitkän treenin, mutta tämä viikonloppu sujui vähän erilaisissa merkeissä.

Launcestonin joukkue

Eilen matkasin muiden Launcestonin kampuksella asuvien urheiluhenkisten opiskelijoiden kanssa koko päiväksi Hobartiin ottamaan mittaa eteläkampuksen asukkaista neljässä eri lajissa: verkkopallossa, koripallossa, futsalissa ja "dodgeball":ssa (muistuttaa suomalaista polttopalloa / kahden tulen välissä -peliä). Pääsin kokeilemaan reissulla ekaa kertaa tuota verkkopalloa (koriksen tyyppinen tyttöjen suosima laji - suurimpina eroina korin takalevyn puuttuminen, liikkumattomuus pallon kanssa ja tietyt alueet, joihin vain tietyn paikan pelaajat saavat mennä), joka osoittautui hauskaksi, mutta säännöiltään turhan monimutkaiseksi lajiksi! Onneksi mukana oli myös tuttu ja turvallinen futsal ;) Koko päivä sujui urheilun merkeissä hyvässä hengessä mahtavien tyyppien kanssa. Oli oikeastaan tosi kiva urheilla välillä muutenkin kuin juosten. Treeniohjelmani aikana olen käynyt satunnaisesti pelailemassa milloin mitäkin joukkuelajia tämän saman porukan kanssa, pyöräillyt kaupunkiin silloin tällöin ja tehnyt lihaskuntopiiriä yksinäni - en juuri muuta urheilua. Uskon, että eilinen urheilupäivä oli treeniohjelman kannalta ihan hyväksikin. Tulee treenattua hippusen myös sitä lihaskuntoa ja vauhtikestävyyttä!

Tässä sitä netballia!

Ja perinteisempää lajia

Tänä aamuna jalkani tosin tekivät kuolemaa - lieneekö syynä eiliset pallopelit vai aamuyön puolelle venynyt Northern Clubin tanssilattian valloitus kera korkkareiden... Ylös oli silti noustava aikaisin, sillä sunnuntain ohjelmassa oli TASMUDRUN - tasmanialaisten oma mutajuoksutapahtuma!!! Aloin innoissani suunnitella osallistumista ja joukkueen kasaamista heti, kun kuulin tapahtumasta, mutta kukaan ei täällä oikein innostunut ajatuksesta. Osaa ei kiinnostanut, osalla oli kouluhommia ja osa oli kipeänä. Itse en halunnut jättää tätä huikeaa tapahtumaa väliin mistään hinnasta! Yksin en kuitenkaan halunnut juosta, joten onneksi sain houkuteltua mukaani ystäväni Aaronin. Juoksimme mudrunin siis kahdestaan joukkueen sijaan, ja hauskaa oli silti :)

Puhtoisina ennen lähtöä

Mudrun järjestettiin Launcestonin lentokentän lähettyvillä maaseutumaisemissa, keskellä lampaiden ja lehmien laitumia (niitä ihan oikeasti kulki parin metrin päässä radasta!). Reitti oli viiden kilometrin pituinen ja sisälsi jyrkkiä nousuja ja laskuja, vesiesteitä, kiipeilyseiniä, köysiä, heinäpaaluja, tunneleita, verkkoja ja vaikka mitä - mutta erityisesti mutaa. Mutalampia, mutapolkuja, mutavalleja, mutaliukumäkiä, mutavuoria... Järjestäjillä oli ainakin ollut mielikuvitus korkealla rataa suunnitellessaan!

Osallistuminen maksoi opiskelijahintaan 30 dollaria (n. 20€) ja sisälsi hikipannan, ilmaisen ruuan (grillisafkaa taas yllättäen) ja ilmaisen kaljan/limun. Ja tietysti viisi kilometriä hauskaa menoa.

Nämä olivat vielä niitä helppoja esteitä ennen mutaista menoa! Muista esteistä mulla ei valitettavasti ole kuvia :(

Aika nopeasti juoksun lähdettyä tajusin, ettei siitä kyllä selviä mitenkään mutaamatta (onko toi edes oikea sana :D) itseään päästä varpaisiin. Jo viiden minuutin "juoksun" jälkeen tuli vastaan mutalätäkkö, joka upotti juoksijat rintaa myöten mutaan. Kaiken lisäksi lätäkön muta oli melko jämäkkää - pelkäsin jo juuttuvani siihen pysyvästi. Aaron menetti lenkkarinsa tuolle lätäkölle ja joutui juoksemaan loppumatkan ilman kenkiä. Itse olin onneksi ostanut tapahtumaa varten 8 euron lenkkarit, joiden menettäminen ei olisi juuri kirpaissut. Jalkapohjissa se tosin olisi varmasti tuntunut.

Voisin kirjoittaa huikeasta radasta ja tapahtumasta loputtomiin, mutta kerron nyt vain muutamasta "kohokohdasta".

• Parinkymmenen metrin mutaliuku oli ihan superia, joskin kivuliasta.
• Kylmässä lammessa kelluvien poijujen alittaminen sukeltamalla - not my favorite! Onneksi täksi päiväksi osui lämmin +20 asteen sää, joten jäätävästä vedestä noustua pääsi lämmittelemään aurinkoon.
• Heinäpaalujen alle kaivettujen ahtaiden mutatunnelien läpi mönkiminen - toinen "not my favorite". Tilanpuute rupesi ahdistamaan, vaikken ahtaanpaikankammosta kärsikään.
• Mutalampi korkeassa kaislikossa, jonne oli piilotettu aidonnäköinen muovialligaattori: aiheutti juoksijoissa vähintäänkin pakokauhua!
• Loppusuoran pitkä armeijatyylinen ryömimiseste, jossa oli pakko pysyä matalana ja vain mönkiä eteenpäin selvitäkseen maaliin asti. Mahtavaa.
• Aaronin voittaminen loppukirissä, mistä huono häviäjä päätti lätkäistä kilon mutaa keskelle päälakeani!
• Maalissa kylmä olut ja hotdog. En juo kaljaa enkä syö makkaraa, mutta tähän hetkeen se sopi täydellisesti.

Kuva Tasmudrunin virallisen valokuvaajan kotisivulta, jonne tulee vielä lisää näitä superhienoja kuvia ensi perjantaihin mennessä. Harmi vaan, että ne maksavat väh. 15 dollaria / kpl, joten en raaski ostaa kunnollisia versioita kuvista

Olin utelias sykkeistäni tällaisella radalla, joten jemmasin sykemittarin vedenpitävään pussiin juoksupöksyjeni takataskuun - toimi hyvin! Koko radan suorittamiseen meillä meni aikaa vajaat 1 h 10 min ja sykkeeni olivat lähes koko juoksun ajan yli 140 - korkeimmillaan ne ylsivät 169. En kyllä ihmettele. Vaikkemme tosiaankaan juosseet koko matkaa (en itse asiassa usko, että se olisi ollut edes mahdollista), ja tarkoituksena oli hauskanpito eikä radan nopea suorittaminen, esteet ja vauhtia hidastava jämäkkä muta saivat sykkeet korkealle.

Parasta koko mudrunissa oli lämmin ja huikea tunnelma. Monet olivat panostaneet pukeutumiseen: eräs tuleva morsian vietti mudrunissa polttareitaan "hääpukuunsa" sonnustautuneena kaasojensa sekä hieman kyseenalaisen pumpattavan sulhasensa kanssa - erityisesti tämä seurue herätti paljon huomiota. Kilpailijat sekä ihmiset radan varrella olivat aina valmiita tarjoamaan auttavaa kättä, jos joku juuttui mutaan, ei päässyt yli esteestä tai oli muuten vain vaikeuksissa. Itsekin tarjouduin kantamaan erästä tyttöä reppuselässä vesiesteen yli, kun tämä oli peloissaan lammen "pohjan sammakoista". Auttamishalu heräsi automaattisesti, kun se tuntui olevan muillekin juoksijoille itsestäänselvyys. Tää on taas niin tyypillistä australialaista ystävällisyyttä. En tiedä, onko Suomen mutajuoksu- tai muissa hupijuoksutapahtumissa samanlainen meininki. En ole vielä päässyt testaamaan niitä.

Maalissa - ilmeet kertovat kaiken fiiliksestä!

Tämän mahtavan kokemuksen siivittämänä aion kyllä todellakin osallistua mutajuoksuun uudestaan. Mudrun toi mukanaan kipeät lihakset, mustelmaiset ja naarmuiset jalat sekä kasan kauttaaltaan mutaisia vaatteita, mutta kaikki oli sen arvoista. Tätä fiilistä lisää, kiitos!

Olisi kiva tietää, missä määrin Suomessa järjestetään tällaisia tapahtumia. Kokemuksia ja vinkkejä otetaan kernaasti vastaan :)