sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Treeniarkiston selailua uusia treenejä odotellessa

Tasan neljä viikkoa viimeisimmästä kunnon lenkistä.


Ahdistaako? No kyllä vaan! Onneksi ensi viikolla on kolme tärkeää tenttiä, joihin riittää kyllä luettavaa. Jos joskus täytyy pitää taukoa urheilusta ja keskittyä tärkeämpiin asioihin, niin nyt on se aika. Keskiviikkona on viimeinen tentti, joten päätinkin suosiolla jatkaa juoksutaukoa torstaihin saakka. Toivon mukaan odotus palkitaan ja 4,5 (!!!) viikon lepo on ollut riittävästi. Siihen saakka kunhan nyt malttaisi odottaa....

Tenttilukua neljän seinän sisällä neljättä päivää putkeen...
Korvaavat treenini menevät aina vaan kummallisimmiksi. Tällä kertaa mut saatiin houkuteltua eilen elämäni ensimmäiselle kunnon joogatunnille. Olen aina ollut se kankea jalkapalloilija, joka vähät välittää venyttelystä tai rauhallisemmista, keskittymistä vaativista urheilulajeista, joten ajatus joogasta pelotti. Ajattelin, että se voisi kuitenkin olla hyväksi polvellekin. No, tunnista selvittiin hengissä ja tänään ainakin oli sellaiset lihakset kipeinä, joiden olemassaolosta ei ollut ennen eilistä tietoakaan! Tunnin jälkeen oli kyllä itsensä ylittänyt fiilis, mutta tuskin tästä nyt uutta harrastusta tulee :D

Heiaheia motivaattorina



Nyt, kun ei ole treenaamisesta paljoa kirjoitettavaa, onkin hyvä hetki ylistää hieman omaa henkilökohtaista lempparisovellustani Heiaheiaa (www.heiaheia.com). Kyseessä on sivusto, jonne saa ilmaiseksi luotua käyttäjätilin ja kirjata ylös treenejään. Näin pystyy helposti seuraamaan omaa edistymistään ja tavoitteiden täyttymistä. Heiaheia toimii ainakin omalla kohdallani motivaattorina, eräänlaisena personal trainerina ja treeniarkistona.

Treenitilastosta voi seurata treenien määrää. Yksi pylväs tarkoittaa aina yhtä viikkoa - tässä esimerkiksi kaikki viime vuoden treenini. Vihreät rastit ovat merkkeinä sairauspäivistä.

Olen itse käyttänyt heiaheiaa vaihtelevan aktiivisesti vuodesta 2011 alkaen. Pystyn siis selaamaan vanhoja merkintöjäni kolmen vuoden taakse ja näkemään konkreettisesti treenaamisen määrän ja sen muutokset. Itseäni tietysti kiinnostaa tällä hetkellä eniten juoksutreenin seuraaminen. Treenitilastosta voin seurata kaikkia treenejäni tai valita lajin, jonka merkintöjä seuraan. Nyt, kun olen harrastanut juoksemista 1,5 vuotta, on mielenkiintoista ja motivoivaa selata vanhoja treenejä ja verrata niiden lenkkivauhteja ja -pituuksia tämänhetkiseen tilanteeseen. Olen myös useimmiten merkinnyt ylös lenkkieni sykkeet, joiden tarkastelu on myös hyödyllistä.

Tässä viime vuoden juoksutreenini ja kilometrikertymä.

Tässä tämän vuoden surullinen juoksuarkisto ja viikoittainen kilometrimäärä.
Heiaheiassa voi myös seurata kaverien treenaamista, mikä ehkä motivoi vielä lisää. Heiaheia-merkintöjä voi halutessaan jakaa facebookissa ja varmasti myös muissa sosiaalisissa medioissa, tai sitten pitää ne omana tietonaan. Jokaisen merkinnän voi myös halutessaan muuttaa yksityiseksi niin, etteivät heiaheia-kaverit sitä näe. Heiaheiassa on mahdollista myös asettaa itselleen tavoitteita (esim. tuntimäärä viikossa) tai pitää painolokia. Lajeja, joita voi merkata ylös, löytyy laidasta laitaan - jalkapallosta aina haravointiin ja jopa shoppailuun asti.

Lajeja löytyy monipuolisesti.
Myös omia suosikkilajeja voi selailla vuosikohtaisesti. Halutessaan voi merkitä ylös myös niitä ei-niin-urheilullisia lajeja (esim. sienestys :D)

Itseäni ainakin tällainen oman treenaamisen seuraaminen ja analysointi motivoi. On helpompi ainakin kulkea kohti omaa tavoitetta, kun pitää kirjaa edistymisestään. Eli suosittelen tätä helppokäyttöistä ja ilmaista sovellusta kaikille :) Toivottavasti itsekin pääsen pian taas merkitsemään juoksutreenejä ylös, siihen saakka korvaavien treenien merkkailu saa kelvata!

Lenkin tiedot voi merkitä tarkasti muistiin: aika, matka, keski- ja maksimisykkeet, kalorit, muistiinpanot ja fiiliksen. Uutuutena myös "tagit" ja karttatiedoston lataaminen - näihin en ole vielä tutustunut!

Treenaamista voi myös seurata päiväkohtaisesti treenilokista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti