sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa!

Hellou!


Just kun pääsin hehkuttaa sitä upeaa kevätsäätä nii eiköhän sieltä iskenyt yön aikana kaamea takatalvi! Sai muuten hitusen jännittää Helsinki-Turku-motarilla lauantaiaamuna, kun oli äitin Dodge surkeine kitkarenkaineen alla. No, hengissä selvittiin Saloon asti :)

Lähdin tosiaan aikaisin lauantaiaamuna viettämään kiireistä viikonloppua kotiseuduilleni Saloon. Ohjelmaan kuului lauantain osalta kauden viimeinen salibandyturnaus Paraisilla sekä iltavuorossa raatamista. Salibandya oon pelannut vasta vajaan vuoden: aloitin pelailun Salon Palloilijoissa viime keväänä ja oon siitä jatkanut (enemmän tai) vähemmän aktiivisesti lajin parissa tähän päivään saakka - talvella oon olosuhteiden pakosta päässyt lähinnä vain viikonlopun peleihin enkä treenaamaan lainkaan. Koko säbän pelailun aloitinkin saadakseni jonkun kivan sivulajin, jonka avulla saisi monipuolisempaa ja erilaista treenaamista sekä tietenkin pidettyä hauskaa! Pitkään jalkapalloa harrastaneena sähly tuntui toisaalta tutulta ja turvalliselta harrastukselta mutta samalla kivalta vaihtelulta ja haasteelta. Ison kentän jalkapallossa ja salibandyssa vaaditaan hyvin erilaista kuntoa. Jalkapallossa juoksuvoimaa tulee säädellä ja säästellä niin, että se kestää jopa 90 minuuttia. Juokseminen on tasaisempaa, vaikka nopeita vetojakin toki tulee. Sählyssä vedetään pari minuuttia täysillä, minkä jälkeen pääsee samaksi ajaksi lepäämään. Sykkeet nousevat korkealle lyhyeksi ajaksi ja laskevat (jos laskevat) taas hetkeksi ennen uutta nousua. Ajattelin, että tämänkaltaisen intervallityyppisen lajin pelaaminen voisi olla hyväksikin juoksulleni - vastapainoa tasaiseen vauhtiin ja tasaisiin sykkeisiin!

Salibandyn suhteen omat tavoitteeni ovat olleet lähinnä pelaamisesta nauttiminen ja itseni haastaminen uudessa lajissa. Lajitaitoni eivät ole päässeet kehittymään tässä vuoden aikana kovin paljoa, joten "osaamiseni" sählyssä perustuu juoksuvoimaan. Eilisen panoksena joukkueellamme oli kakkosdivarin nousukarsintoihin pääsy. Meidän piti saada kahdesta pelistämme vähintään yksi voitto ja yksi tasuri. No, pelit päättyivät valitettavasti tappioon ja tasapeliin, joten kolmosessa jatketaan ensi vuonna! Kevään viimeisestä turnauksesta jäi tietenkin hieman pettyneet fiilikset, mutta kakkoseen nouseminen ei kuitenkaan onneksi ollut mikään joukkueemme ehdoton kauden tavoite. Ykköstavoitteena oli pelaamisesta nauttiminen uudella, sekalaisella joukkueella. Itse ainakin viihdyin uudessa tiimissä ja tykkäsin pelaamisesta :)

joukkue3.jpg
Kiitos kivasta kaudesta kivalle tiimille!!

PPPP!


Juoksuohjelman mukaan mulla oli tiedossa viikonloppuna vielä pitkä (90-180 min) matalasykkeinen lenkki. Lauantain loskasään takia odotukseni sunnuntain pitkää lenkkiä kohtaan eivät olleet ihan huipussaan (sählypelien alkulämpölenkin jälkeiset kylmät varpaat ja litimärät lenkkarit eivät motivoineet). Lisäksi vähän jännitin, millainen vaikutus sählyn nopeilla juoksuaskelilla ja äkkinäisillä käännöksillä olisi jalkoihini pitkästä aikaa.

Sään suhteen huoleni olivat turhat. Ilma oli ihan loistava! Asteen pakkanen, tyyni ilma ja kuivat tiet: täydellinen lenkkisää :) Päätin juosta treeniohjelmani mukaisen pitkän lenkin ennen futsal-treenieni alkua. Tarkoituksena oli herätä ajoissa, syödä kunnon aamiainen ja lähteä melko nopeasti liikkeelle, jotta lenkki olisi oikeasti pitkäkestoinen, mutta tunnetusti hitaana lähtijänä sain lenkilleni aikaa vain 90 minuuttia. Ensi viikolla täytyy petrata ja yrittää juosta vähintäänkin se kahden tunnin lenkki!

Tykkään lenkkeillä yksin. Se on mulle todella terapeuttista ja rentouttavaa. Musiikki soi mulla aina, mutta kuuntelen sitä vain välillä. Useimmiten ajattelen omia asioitani tai katselen maisemia. Nautin omasta ajasta ja siitä, että voi keskittyä vaan itseensä ja omaan olotilaan. Välillä yksin lenkkeily voi kuitenkin olla pitkäveteistä - ainakin kun pitäisi juosta pitkään ja hitaasti. Tämän päivän lenkki oli juuri sellainen. Usein yli kahden tunnin lenkeissä juoksen osan yksin ja osan lenkkikaverin kanssa. Lenkkikaverin hyöty näkyy sykkeissä ja vauhdissa - pitkäkestoisen lenkin nyrkkisääntö PPPP (pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta) unohtuu helposti, kun juoksee yksin, ja vauhti ja sykkeet tuppaavat karata käsistä. Siksi päätin tänäänkin juosta osan lenkistä kaverini seurassa!

Tapasin Marin ollessani sijaistamassa pidemmän aikaa koulussa, jossa hän opettaa. Mari pelaa myös sählyä ja saikin innostettua mut viime vuonna siihen mukaan! Jaamme Marin kanssa suunnilleen samat ajatukset ja tavoitteet juoksemisesta ja kuntomme on myös samalla tasolla, toisistaan poikkeavista urheilutaustoistamme huolimatta. Mari on siis oiva lenkkikaveri. Juoksemme yhdessä, aina kun vain molemmille sopiva ajankohta löytyy. Tänään juoksin ensin 45 minuuttia Marin kanssa Halikossa, mistä jatkoin yksinäni 45 minuuttia futsal-treeneihini. Marin kanssa juostessa sykkeet pysyivät hyvin kurissa. Juoruamista riitti pitkän ajan jälkeen, joten PPPP:llä oli suuri rooli tässä ;)

Mari innostui treeniohjelmastani niin, että päätimme treenata tämän kevään ajan yhdessä suunnilleen samaa ohjelmaa noudattaen. Tämä motivoi molempia. Marin kanssa juokseminen on kyllä niin kivaa - aika lentää kuin siivillä ja askel tuntuu kevyeltä! Toivon mukaan ehditään juosta enemmänkin vielä tässä kevään aikana :)

Lenkkeilyä Salo cityssa
Lenkki tuntui kaikinpuolin hyvältä ja sykkeet pysyivät alhaalla. Tuota vauhtia olisin kuitenkin jaksanut juosta varmaan triplamäärän, joten tuntui turhauttavalta jättää lenkki siihen 90 minuuttiin. Kuten jo sanoin, ensi viikolla täytyy juosta oikein ajan kanssa tavoitteena vähintäänkin 2 tuntia! Tämän päivän lenkkisaldona:

90 min
14,62 km
9,74 km/h
keskisyke: 139 (pysyi alhaalla, jee!!)
maksimisyke: 156

Kokonaisuudessaan tuli tällä viikolla siis juostua n. 64 km. Ihan kiitettävä saldo!

Treeniä treenin perään!


Päivä jatkui lenkin jälkeen futsal-treeneissä. Olen siis pelannut jalkapalloa lähes koko pienen ikäni, nopeasti laskettuna 16-17 vuotta, ja se on aina ollut iso osa elämääni tavalla jos toisella. Olen aina saanut ylpeänä edustaa huippukasvatusseuraani SalPaa, ja pelaan tällä hetkellä SalPan naisissa kolmosdivarissa. Pelaamisemme tarkoituksena on nykyään lähinnä hauskanpito - saunaillat ja karaoke-esitykset Rikalassa ovat iso osa treenaamistamme! Toisin sanoen emme ota pelaamistamme turhan vakavasti :) Futsal taas on minulle vieraampi laji - sitä on tullut pelattua viimeksi teini-ikäisenä. Muutenkin sanoisin futsalin muistuttavan enemmän sählyä kuin ison kentän jalkapalloa: se ei siis todellakaan ole oma leipälajini. Tänä vuonna kuitenkin päätimme osallistua futsal-sarjaan. SalPan menestyksestä sarjassa en puhu mitään tässä yhteydessä, sillä sehän ei ollut pääasia ;)




Futsal-treenimme sisältävät yleensä lähinnä kuntopiiriä ja pientä pallottelua. Tänään lihaskuntopiiri 90 minuutin lenkin jälkeen tuntui toisaalta kivalta vaihtelulta, mutta toisaalta kovin uuvuttavalta. Kun oli aika pelailla, huomasin kovan kivun vasemman polveni ulkosivussa. Polvi oireili vähän jo lenkillä, mutta kuntopiirin jälkeen kipu oli huomattava, eikä ole hellittänyt vieläkään. Kyseessä on varmaan pieni rasitusvamma tai jalkojen tottumattomuus sählyjuoksuun. Huomenna olisi treeniohjelmassa vuorossa vapaapäivä - toivon mukaan kipu helpottaa sen aikana!

Kiireinen, työn- ja treenintäyteinen viikonloppu takana. Huomenna pitäisi taas jaksaa painaa pitkää päivää yliopistolla. Kyllä tää tästä, päivät pitenee, kevät tulee, säät lämpenee, KOULU LOPPUU, LOMA ALKAA!! Jaksamisia kaikille! :)

Home sweet home!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti